Mun on tehnyt jo pari päivää mieli punaviiniä. Tänään himo kasvoi sellaisiin sfääreihin, että oli koulusta pakko laittaa avolle viestiä, että haes mulle pullo, kun käyt kaupoilla.

Onnessani sitten kiiruhdin kotiin tietoisena siitä, mikä siellä minua odottaisi. Pullo ihanaa, tummaa, täyteläistä viiniä. Tuota runoilijoiden, muusikoiden ja taiteilijoiden eliksiiriä, verenpunaista rakkauden juomaa.

Mutta.

Maailmaani tuli särö. Meillä ei ole pullonavaajaa, jolla olisin sen kirotun korkin näpertänyt auki. Joten, mitä herra MäkKaiveri tässä tilanteessa tekisi? Missä on puukko, missä on ruuvimeisseli? Ja ei muuta kuin hommiin.

*näper näper äher äher*, "VOI VTTU!"

Sitä kirottua punaviiniä oli katossa, seinissä, lattiassa, keittiönkaappien ovissa, minun naamassani, paidalla, k a i k k i a l l a!

No, sain viinini ja pääsin pesemään kattoakin. Nyt minulla on kattoa hiuksissa.

Lähti se avaaja saman tien hankintalistan kärkisijalle.

Havahduin eräänä päivänä hämmentävään tosiseikkaan.

Minusta on tulossa aikuinen.

Tiedättehän. Ne ihmiset, jotka maksavat laskuja enemmän kuin ostavat karkkia, suunnittelevat näppärän ja taloudellisen auton ostamista urheiluauton ja jättiläismäisen maasturin sijaan, katselevat järkeviä asuntoja ullakkoluukkujen ja kommuunikämppien sijaan ja käyttävät jakkua ja permanenttia.

Aloin vahvasti epäillä, että jonain aamuna herään permanentti päässä ja harmaaseen jakkuun pukeutuneena ja pihassa on maastopyörän sijaan jokin VW tai Volvo tai Ford tai mitä näitä aikuisten kiesejä nyt onkaan.

Lajitellessani sopimuksia, työtodistuksia, palkkakuitteja, tiliotteita sun muita tärkeitä aikuispapereita siistiin, mustaan kodinkansioon samalla, kun puhuttiin puhelin- ja nettiliittymien keskittämisestä en voinut olla ajattelematta sitä aikaa, kun maailma pyöri heppojen ja lauantaiaamun piirrettyjen ympärillä.

 

Toistaiseksi olen onneksi yhteiskunnan elätti ja verorahojen väärinkäyttäjä, opiskelija. Ryyppään tuet ja maksatan sossulla vuokran. Tai ryyppäisin tuet ja maksattaisin sossulla vuokran, jos en kovasti uhkaisi aikuistua.

 

Itse asiassa, eräänä päivänä en kehdannut laittaa kouluun päälleni ”koirankusettaja”-printillä varustettua hupparia, koska koin sen liian provosoivaksi sanavalinnaltaan. Mitä ihmettä? Senhän pitäisi olla juuri oikea syy pitää sitä hupparia aina ja kaikkialla! Hähää, vanhat harput imaisee herneen anukseen asti tästä, jesh!

Mutta ei. Olen tuhoon tuomittu. Permanentti ja jakkupuku, tervetuloa.

Ja kai jokainen nainen tietää, mitä se merkitsee?

Mistä lie periytyykään se vanha perinne, että karkauspäivänä nimenomaan nainen saa kosia miestä. Jos tulee pakit, mies on velvollinen ostamaan naiselle hamekankaan. Nykypäivän urbaani ja kauapunkilaistunut nainenhan ei tosin ompelukonetta enää edes tunnista vaikka se tiputettaisiin hänen päähänsä, joten pelkkää kangasta on turha ostaa. Täytyy siis ostaa hame tai ennemmin antaa naiselle kelvollinen summa (noin 500-10 000 euroa naisesta riippuen) kylmää käteistä, jotta nainen pääsee tukahduttamaan pakkien aiheuttaman kiukun, surun ja punahehkuisen raivonpuuskansa shoppailuun.

Jos taas mies suostuu naisen kosintaan, on siinä jokunen hyvä puoli, joskin rahallisesti siinäkin jää ajan mittaan tappiolle. Jo pelkästään merkkipäivä on korkeintaan joka neljäs vuosi, hyvässä lykyssä harvemmin (Wikipedia on ystävä). Muina vuosina sitä ei siis käytännössä ole ollenkaan, joten siitä ei tarvitse ottaa paineita niin usein eikä naisella ole mitään oikeutta avautua siitä, jos mies unohtaakin merkkipäivän silloin tällöin. Kunhan neljän vuoden välein muistaa. Parempi muuten olisi, ei se niin helkatin vaikeaa voi olla!

Jos rahalliset tappiot unohdetaan (asuntolaina, auto, korut, vaatteet jne), niin hyvässä lykyssä mies saa yhdessä ja samassa paketissa ainakin aluksi makuuhuoneen jumalattaren, ruuanlaittajan, siivoojan, pyykkärin, hierojan ja autonkoristeen. Ajan mittaan edut tosin hupenevat ja joillekin niitä ei ole suotu ollenkaan. Kannattaa siis olla tarkkana.

Naisen kannalta taas asia on positiivinen molemmin päin. Jos tulee pakit, on oikeutettu rasittavuuteen asti peräämään hamerahojaan tai jos mies ei saakaan alkukantaista paniikkikohtausta ja katso viisaimmaiksi paeta kirkuen paikalta, nainen saa hyvässä lykyssä loppuiän ylläpidon. Ja tietty kivan sormuksen, häät, missä paistatella kaiken keskipisteenä, talon, auton, koruja, vaatteita jne.

Parempi olla siis valppaina puolin ja toisin, 29. päivä on heti kohta nurkan takana.

Viikonloppu, hiihtoloma, kesäloma, sairasloma, vapaapäivä, kuinka monta mahdollisuutta onkaan tuudittautua joutenoloon ja tottua laiskotteluun ja saamattomuuteen?

Hitot tiskeistä, hitot imuroimisesta, hitot sängyn petaamisesta, illallahan sinne viimestään kaadutaan uudelleen. Mitkä pyykit? Farkut ja huppari ovat luotu jatkuvaan käyttöön, ei niitä tarvitse pestä. Luuttuaminen on turhaa. Ruuanlaitto? Einekset ja Mäkkäri on keksitty.

Jatkuvassa olemisessa ja saamattomuudessa on huonotkin puolensa. Kun ei saa eikä voi minun tapauksessa liikkua ulos, alkaa muutaman viikon jälkeen muistuttaa elävää kuollutta: normaaliakin kalpeampi, kelmeä iho, tummat silmänaluset sekä silmäpussit, kuopalle painuneet silmät, hapsottavat hiukset, nuhjuinen vaatetus... Kirves vaan puuttuu selästä sekä lievä kalman haju leijailemasta ympäriltä.

Ilmeisesti tämän talven ainoat talviset kelit lipuvat kovaa kyytiä ohitse minun vaan jutellessa niistä tietokoneella, verhothan ovat lähes aina kiinni, joten uloskaan ei erityisemmin näe. Tupakalle ei yksin jaksa mennä eikä siitä tule kuin pahanhajuiset kädet ja tyhmä maku suuhun. Pätkittäinen tupakkalakko alkaa vaikuttaa epäilyttävän vahvasti.

Joutenollessa päivään tuntuu kertyvän monta tuntia lisää aikaa. Aamu yhdeksästä kello kahteentoista tuntuu olevan tuplasti enemmän matkaa kuin ennen, ilta yhdeksän sen sijaan on jo valovuoden päässä. Viikonpäivät menettävät merkityksensä ja tarkoituksensa ja on ihan sujuvaa huomata, ettei enää olekaan tiistai vaan jo perjantai. Kappas, mitäs siinä välissä oli?

Joutenolosta on vaan perkeleellistä repiä itsensä takaisin arkeen ja todeta, ettei maanantaina kellon soidessa puoli seitsemältä voikaan enää vaan kääntää kylkeä, vaan on ihan pakko nousta ja lähteä kouluun. Ja että jossain vaiheessa ei enää voikaan vedota kipeään selkään ja jalkaan, vaan siihen imuriin on ihan oikeasti pakko tarttua ja ne koiratkin on vietävä itse ulos.

Siihen asti aion vakaasti nauttia näistä joutavista, joskin helkutin tylsistä, päivistä parhaan taitoni mukaan: tekemättä yhtään mitään.

Eikä maailmanloppu ole vieläkään tullut. Tunnen itseni petetyksi. Intternets toimii, Big Brother, Idols ja Huuma eivät ole aiheuttaneet joukkoitsemurhia, autot eivät lennä eikä Marsiin ole perustettu siirtokuntaa. Vastaukseen "42" ei ole esitetty vedenpitävää kysymystä ja humalaa seuraa yhä krapula.

Näemmä vuosi 2008 ei ole vielä muuttanut mitään.

Mitä tulee siihen, kuinka vuoden vaihtumista satuttiin tällä kertaa juhlimaan, niin mainittakoon, että humala oli laimea, baari surkea ja seura välttävää. Tinasta voi puhua ainoastaan olotilana, ei ennustusvälineenä. Tulevaa vuotta koskeva lupaukseni oli tarkoin harkittu ja koko sydämellä annettu: en aio lisääntyä vuonna 2008. Olisihan sitä voinut luvata vaikka maailmanrauhaa, laihduttamista, lävistysten pois ottamista, opintoihin panostamista tai toisten ihmisten huomioon ottamista, mutta pah. Tuosta lisääntymättömyydestä on varmasti hyötyä suuremmalle osalle ihmistä kuin yhdestäkään muusta asiasta, mitä olisin voinut luvata.

Nyt, kun raketit on ammuttu, nakit ja perunasalaatit syöty, skumpat juotu ja vuoden ensimmäisen päivän mukanaan tuomasta katumuksesta on selvitty, niin on hyvä keskittyä tekemään kaikkea sitä, mitä viime vuonna ei ennättänyt, muistanut tai saanut.

Myöhäiset hyvät uudet vuodet siis ja pidetään ne housut matkassa jatkossakin!