"Nykyinen orjani on ihana. Koska en omaa luontaista auktoriteettia lainkaan, se hyppii silmille minkä ehtii. Näyttää keskaria, jos käsken sen tiskaamaan kahvikuppini. Niin pitääkin. Koska se on äärimmäisen vahingoniloinen, se nauraa kippurassa, jos potkaisen varpaani seinään, piirrän tussilla sormeeni tai tiputan keksini lattialle (jos tipahtaisin tikkailta suoraan pää edellä kivilattiaan, tappaisin sen varmaan nauruun). Niin pitääkin. Ja koska se on ihan yhtä reikäpäinen kuin minäkin, kuluvat päivämme hysteerisen hihityksen, tukahdutettujen tyrskähdysten (=asiakkaita paikalla) ja purskahtelevien nauruhepuleiden vallassa. Ihan niin kuin pitääkin.

En tiedä pitäisikö kehua hienoa ihmistuntemustani vai upeita esimiestaitoja, mutta ainoastaan itseäni aion tästä joka tapauksessa kiittää, ettei orjani blogiani lukiessaan ylpistyisi liikaa. Se on kyllin sietämätön tuollaisenaankin…"

...Kirjoittaa pomoni omassa blogissaan.

Ja jokainen sana on täyttä totta. Mutta ikävä kyllä, tuollainenkin saa minut vain ylpistymään, joten toivoa nöyrtymisestä ei ole. Sorry.

Odotan tulevaa viikkoa, mahdollisia keskusteluja ja niiden herättämiä ajatuksia muuten suurella mielenkiinnolla ja uteliaisuudella.

Haluan nähdä, mitä tästä tulee.